torstai 29.12.2011

TOIMISTOREMONTTI

Tuossa paikassa tulee kahdeksan vuotta, kun hankimme itsellemme toimistotilat kaupungin keskustasta. Silloin tilat silmissämme näyttivät siisteiltä ja hyvin käyttökelpoisilta. Noh, käytössä kaikki kuluu ja tulee nukkavieruksi. Me olemmekin jo parin vuoden ajan tehneet teoriassa remonttia. Kuitenkaan sananlasku hyvin suunniteltu on puoleksi tehty ei pitänyt paikkaansa. Toimistohuone oli edelleen rähjäisen näköinen.

Nyt, kun taloyhtiössä on ilmennyt vesivahinko ja kokoustiloja on tämän takia jouduttu maalaamaan, niin entistä painavammin teimme teoriassa toimistohuoneen remonttia. Aikoja sitten hankimme laminaattilaattoja, koska toimistohuoneen lattia oli ruokottomassa kunnossa (lue, likainen), eikä pesu auttanut, niin päädyttiin laminaattilattiaan.

Välittömästi joulun jälkeen puheenjohtaja Jari Huuhka ja sihteeri Timo Nyroos saivat apuvoimia Erkki Mäkelästä ja Pauli Mäkisestä. Timo Nyroos ja Erkki Mäkelä toimistonhoitajan lisäksi uhrasivat pari päivää ja Pauli Mäkinen päivän tähän praktiikkaan, eli käytännön työhön ja jälkeä syntyi. Kiitokset pojille tästä aherruksesta.

Tuossa seuraavaksi pari kuvaa, minkälainen lattia oli ennen ja jälkeen remontin. Ylimmäinen kuva on 29.12.2011 klo 9.00 ennen lattiaremonttia ja alimmainen 29.12.2011 klo 15.00 lattiaremontin jälkeen. Seinien maalauksesta kuvat eivät anna oikeaa kuvaa, joten se on aistittava itse paikan päällä.